Aho Group banneri Jussi ja Eila.jpg
 

Perheyritys toisessa polvessa

Aho Groupin hyvinvointi- ja terveysliiketoiminta sai alkusysäyksen 1960-luvulla, kun Juhani ja Eila Aho perustivat kahden lääkäriystävän kanssa yksityisen korvalääkärin vastaanoton turvatakseen perheidensä tulot lääkärilakon aikana. Vuosikymmenten saatossa vastaanotto laajeni muihin erikoisaloihin ja toimipisteisiin, ja vuonna 2012 se sai nimekseen Lääkärikeskus Aava.

Myös Aho Groupin matkailuliiketoiminnan siemenet kylvettiin 1960-luvulla. Nuori perhenisä Jussi kävi vapaa-ajallaan kalassa Kitkajoen rannassa, ja rakastui matkoillaan Kuusamon maisemiin. 1970-luvulla Jussi hankki osakkuuden Rukasta. Ennen pitkään hän huomasi olevansa rinneyhtiön pääomistaja ja aloitti alueen kiivaan kehittämisen. 1980-luvun lopussa konserniin hankittiin myös Pyhä.

Vuosikymmenten saatossa alkuperäiset Aava, Ruka, Pyhä ovat saaneet ympärilleen kourallisen muita yrityksiä. Tänä päivänä Aho Groupissa toimii 9 operatiivista yhtiötä kahdella hyvin erilaisella, mutta yhtä lailla mielenkiintoisella, kasvavalla ja muuttuvalla toimialalla. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on yli 200 miljoonaa euroa ja ne työllistävät yli 1000 oman alansa ammattilaista.

Jussin harras toive oli saada jälkipolvensa mukaan liiketoimintaan. Näin kävikin: lapsista Kari Jussi Aho, Miia Porkkala ja Ville Aho ovat tehneet uransa tuntureissa eri tehtävissä. Antti Aho ja Annakaija Lappalainen puolestaan ovat rakentaneet Aho Groupin hyvinvointi- ja terveyspuolta. Omistajasisarusten tavoitteena on jatkaa yritysten rohkeaa kehittämistä isänsä viitoittamalla tiellä.

Katso alta perustajayrittäjä Jussin tarina:

 

 Arvomme ja toimintaperiaatteemme

Toimintamme on vahvasti arvopohjaista. Aho Groupin yritykset toimivat itsenäisesti, mutta niiden toiminta rakentuu samoille perusarvoille: rohkealle yrittäjyydelle, työn ilolle sekä pitkäjänteisyydelle ja vastuullisuudelle.

 
Aho Group sydänikoni.png

Yritykset ovat intohimomme

Yrittäminen on meille elämäntapa ja ilon aihe. Kehitämme omistamiamme yrityksiä tiiviisti kädet savessa. Olemme ensisijaisesti yrittäjiä, emme sijoittajia.

Aho Group sydänikoni.png

Toimimme pitkäjänteisesti

Perheyrityksenä kvartaalimme on 25 vuotta. Emme tee lyhytkatseisia päätöksiä tai jahtaa pikavoittoja, vaan rakennamme arvoa kestävästi.

 
 
 
Aho Group sydänikoni.png

Vastuullisuus on geeneissämme

Pitkäjänteisenä toimijana vastuullisuus on toimintamme elinehto. Haluamme, että kädenjälkemme ympäristöön ja yhteiskuntaan on nettopositiivinen. Vastuullisuus on yrityksissämme tekoja, joiden toteutumista johdetaan ja mitataan.

Aho Group sydänikoni.png

Ihmiset toiminnan keskiössä

Henkilöstö on valtava voimavaramme, jonka kanssa pääsemme tavoitteisiimme. Meitä ajaa eteenpäin halu ymmärtää asiakkaidemme tarpeita ja vastata niihin entistä osuvammin ja elämyksellisemmin.

 
 
 
Aho Group sydänikoni.png

Sitoudumme Suomeen

Yritystemme kotipaikka on tänään ja tulevaisuudessa Suomi. Työllistämme paikallisesti ja maksamme veromme täysimääräisesti Suomeen. Poikkeuksetta.

Aho Group sydänikoni.png

Halu kasvaa ja kehittyä

Kasvu merkitsee meille jatkuvaa uudistumista. Emme jää tuleen makaamaan, vaan tavoittelemme kannattavaa ja kestävää kasvua arvojemme puitteissa. Olemme kasvava suomalainen perheyritys.

 
Aho Group banneri vaaleanharmaa.png